perjantai 13. huhtikuuta 2012

Valkeita jäniksiä ja kevätsateen lämpöä


Valkean jäniksen jäljillä oli myöntänyt Hernepensaalle ihkun tunnustuksen =) Kiitos Helinä. Valkea jänis on yksi sellaisista blogeista, joissa viettäisi tunteja ja taas tunteja vain henkeä pidätellen ja ihastellen ihmeellisen kauniita kuvia. Ja Valkea jänöläinen kuuluu blogeihin, jotka ovat jo vuosia kulkeneet inspiraation lähtenää.

Tunnustukseen palatakseni - Sen ideana on nostaa framille pienempiä, alle 200 lukijan blogeja. Nostaa parrasvaloihin kauniita asioita ja innostavia postauksia. Tunnustuksen ideana on jakaa se myös aina uudelleen viidelle nämä kriteerit täyttävälle blogille.

Annan siis tunnustuksen kiertää =) Ja jaan sen viiden sijaan koko sivubannerissa keikkuvalle kaartille, innoittajille, ihanuuksille ja kotipesän naapureiksi tulleille blogeille.

Meillä on tänään satanut, satanut lämmintä kevätsadetta. Kasvun kohina on suorastaan melkoista yli kymmenen asteen kipuavassa lämmössä ja luulenpa, että meillä tapahtuu ihmeitä ensiviikon aikana


4 kommenttia:

  1. Olen todallakin suotuisissa sääoloissa siellä! Meillä täällä kanivyöhykkeellä on vielä lunta. Kiva nähdä taas.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kevätsävyjä! Meillä on edelleen lunta puutarhassa...

    VastaaPoista
  3. Täälläkin on satanut, muttei kylläkään kovin lempeästi eikä lämpimästi. Mutta se ei haitanne. Lumet ovat viimeinkin kokonaan sulaneet puutarhasta ja tänään ehdin kaikelta kiireeltä viimein sinne nokka kiinni maassa tutkimaan, mitä lumen alta on paljastunut. Iloista keväthuumaa ja touhukasta viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kauniita keväisiä kuvia! Meillä satoi lunta ja räntää koko eilisen päivän...

    VastaaPoista