lauantai 20. huhtikuuta 2013

Haravointia, haravointia ja kevään tuloa =)


Potagerissa hieman vielä upottaa, joten annetaan sen vetäytyä vielä muutama päivä. Puutarhavimma on kuitenkin vietävä, joten aloitimme haravointipuuhilla. Viimeisen vuoden kuistimme on ollut rempan alaisuudessa, joten olemme siirtyneet käyttämään talon sivuovea. Sivuoven vieressä on kuulopuheiden mukaan ollut joskusmuinoin syreenimaja. Majaa ei enää tunnista, mutta syreenit ovat tallella ja niiden alla oleva sinivuokko ja skilla matto. Tänne luikertelee näin keväisin kyy. Olemmehan jo useammalle näyttäneet fiskarsilaista, mutta niitä vain tulee siitäkin huolimatta. Täällä on siis syytä haravoida tarkasti kaikki risut pois, jotta luikertelijan näkisi riittävän hyvin. 


Meillä kevät taitaa olla muuta Suomea myöhemmässä vaikka asustellaan ykkös vyöhykkeellä. Nimittäin skilla matto on vasta nupuillaan samoin krookkukset ja sinivuokkojakin kukkii vain muutama.


Mutta nämä kolme sen sijaan ovat uskaltautuneet auringonottoon =)


Viime syksynä raivasimme pihamaalle jälleen yhden uuden alueen. Syreenimaja-alueen takana on vanhoja villiintyneitä omenapuita ja alue on ollut pahuuden vallassa. Tasoitimme maata syksyllä, jotta täällä pystyisi ajelemaan nurmikon leikkurin kanssa. Toistaiseksi alueen päänmenoksi on ollut hajanaisia ideoita liljoista ja sen semmoisista, mutta saapa nähdä mitä alueelle tapahtuu.


Raparperit ovat ilmestyneet vihdoin näkyviin ja niiden sekaan on eksynyt muutama mansikkakin.


Pyykkinarujen tienolla on myös yksi kyyvyöhyke. Täältä myös haravoimme tänään, jotta väijyvät vihulaiset nähtäisiin. 


 Ensi viikonvaihteessa taidetaan laittaa sauna lämpiämään ja ottaa toden teolla kevät vastaan =)

3 kommenttia:

  1. Käärmeet on kyllä ihan vihonviimeisiä vieraita pihassa :/
    Meillä taitaa myös alkaa tänään harvavointi hommat :) jos vaan maa on yhtään sulannut.

    VastaaPoista
  2. Haravoinnin jälki näkyy - siistiä!
    Teidän tontilla on upeita mäntyjä ja upea vanha omenapuu.
    Paljon on mahdollisuuksia edelleen, vaikka paljon on jo kesytetty.

    VastaaPoista
  3. Ihana puutarha ja miljöö sinulla! Siistiä ja harkittua! Kyyt ovat meilläkin riesa; lapset ovat kyllä oppineet katsomaan eteensä ulkona juoksennellessaan... Meillä täällä sataa parhaillaan räntää, joten haravan voi antaa rauhassa vielä lepäillä... :/

    VastaaPoista