keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kaunista vappua!



Muutama ilta on jälleen vierähtänyt Viktoriuksen kimpussa. Kattoristikon vääntäminen ja maalaaminen osoittautuivat ennakoitua hitaammiksi puuhiksi. Reunoiltaan kattoristikko on edelleen hitusen kesken ja se pitää huomenissa yrittää saattaa kuntoon. Kattoristikko on välttämätön, jotta valokate saadaan järkevästi asetettua. Viktoriuksen runko on maalattu kohta kahteen kertaan Voima maalilla. Voima on vesiohenteista puolihimmeää ulkokäyttöön tarkoitettua maalia, jossa on huippuluokan homesuojaus, ainakin näin purkin kyljessä todetaan. Ajattelimme, että maalataan uudelleen jos joskus Viktorius pääsee homehtumaan. Nyt on myös ikkunoiden kiinnityslistat hankittu, niistä puuttuu toki maalaus, mutta valmiina odottamassa ovat. Moni on taivastellut Viktoriuksen kokoa, mutta totuus on tarua ihmeellisempää. Siitä tulee vain 13 neliömetrin kokoinen. Taitaa tuo massiivinen puuvajan pääty hämätä mittasuhteita. Eli ihan perus kasvarin kokoluokkaa.




Talon seinustalla kukkivat koristekirsikat. Potagerissa on käynyt hurja yöpakkanen vaurioittamassa särkyneiden sydänten latvuksia. Tillipionit, nyppykurjenpolvet ja helmililjat olivat sentään pakkasilta säästyneet.




Hakuropajuun on ilmestynyt pienet lehden alut ja kaamea totuus paljastui. Kaksikerroksisen hakuron ylin kerros on paleltunut talven aikana ja vain alin kerros on säästynyt elinvoimaisena. Pitänee siis turvautua sekatööreihin ja muotoilla hänen hioneudestaan tavallinen yksikerroksinen versio.

Mukavaa vappua Teille kaikille =)



12 kommenttia:

  1. Iloista vappua! Viktorius on upea. Täällä lässytin tänään ihan samanlaisille nyppykurjenpolven suloisille lehdille, eihän niille nyt voi olla puhumatta, ovat söpösiä kuin sammakonpojat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyppykurjenpolvet ovat niiiiin suloisia =) Voi teillä oli satanut oikein lunta hrrrrr. Kiitokset vapuntoivotuksista ja mukavaa alkavaa viikonvaihdetta Sinulle =)

      Poista
  2. Pökerryttävän ihana Viktorius, tuosta tulee Suomen hienoin kasvihuone!

    VastaaPoista
  3. Kyllähän hakurossa vähän neste kiertää yläkerrassakin. Paju on niin railakas työntämään uutta, että etkö malttaisi katsoa toipuuko se jonkun muotoiseksi? Toisaalta yksikerroksinenkin on tosi ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltanhan minä, pitänee tehdä leikkaus kun näkee millaiseksi Hakuro alkaa virkoamaan =)

      Poista
  4. Kaunista vappua! Telkkarista tälläinen tulee/tulossa: Ranskan puutarhahelmet osa 2/3 (Monty Don), mm. potangereista ja muusta Ranskan puutarhahistoriasta. Esitysajat vielä pe 15.55 ja la 08.05 ja eka osa varmaan areenassa. Ja tämäkin osa menee sinne. Ah, niin rakastan noita Monty Don ohjelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - eilen löysin tuon sarjan areenalta ja katsoinkin kakkosjakson. Mukava sarja, mutta saisivat esitellä hitusen perusteellisemmin noita kohteita kun ne ovat niin kiinnostavia.

      Poista
  5. Aivan ihana tuo koristekirsikka kukkiessaan. Minullekin tuli potagerinne mielee katsoessani Monty Don ohjelmaa (kuten vaalean vihreä tuossa yllä mainitsee).
    Mukavaa vappupäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vappupäiväntoivotuksista. Mukavaa alkavaa viikonvaihdetta sinulle =) Koristekirsikat ovat todella kauniita =)

      Poista
  6. Voi Hakuro-parkaa, toivottavasti olet antanut yläkerrokselle vielä vähän aikaa. Minun hakuron talvisuojaus onnistui hyvin, tosin aitaverkko on vielä ympärillä, kun noita rusakoita liikkuu nyt paljon meidän mökkialueella, pitänee ostaa sitä rungon ympäri kieputettavaa suojaa.. Hakurossa on ihanat pienet hiirenkorvat. Avain upeita kuvia taas kerran!

    VastaaPoista
  7. Kauniita nuo koristekirsikat, itsekin haaveilen sellaisesta pihalle. Meillä on tänä keväänä kasvihuoneen pystytys myös edessä, laudat odottaa jo varastossa, mutta valokatteet on vielä hankkimatta. Miten tuo hakuropaju, onko se millainen yleisesti hoitaa?

    VastaaPoista