sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Sunnuntaipäivä ihanassa Westersissä =)


Syyskuun päivät ovat jälleen hellineet meitä. Lämmin aurinko on houkutellut ulkoilmaan niin lenkkeilemään kuin muihinkin juttuihin. Viikolla jo bongasin Facebookin syövereistä, että tänään olisi Suomen ensimmäiset siiderifestivaalit Kemiön Westersissä ja tokihan siellä piti piipahtaa.

Ensimmäisenä oli luvassa pieni luento siidereiden valmistuksesta. Omenoiden makeudesta, hapokkuudesta, tanniineista, hiivoista ja käymisestä. Mukavaa rupattelua herkullisen ruuan äärellä ja sitten puutarhan puolella pääsi seuraamaan omenoiden murskaamista ja mehustamista. Käsilingolla murskatut omenat puristettiin tuoremehuksi - ahh näyttipä herkulliselta ja taisipa joku pikkusorminen käydä vähän maistamassakin tuota tuoremehua =)


Pihalla oli kemiöläisiä omenoita myynnissä =)

Ja aurinkoinen päivä houkutteli tietysti myös pakolliselle puutarhakierrokselle =) Ihastelemaan Gunillan inspiraationtäyteistä puutarhaa =)

Erilaisia kaaleja oli ties kuinka paljon. Pikkuiset ja vähän isommat samettikukat suojasivat kaalikasvustoja ja muodostivat upeita pareja erilaisten kaalien kanssa. Suorastaan hieman kadehdin näitä Gunillan kaalikasvustoja, niin herkullisilta ne näyttivät.





Päärynät kypsyivät säleikössä ja sopivat vallan mainiosti päivän teemaan.

Kasvihuoneen puolella pienet agavet olivat somassa rivissä ja selvästikin syksyn merkit olivat jo ilmassa.





Puodin puolella oli houkuttelevia kirjoja ja kaikkea suloista

Tässä vielä päivän ohjelma. Paikalla oli melkoisesti innostunutta väkeä ja tunnelma oli leppoisa kuten aina tuolla Westersissä. Aivan kuin siellä aika pysähtyisi ja kellot siirtyisivät johonkin levollisempaan aikaan =)


7 kommenttia:

  1. Oiii, miten hauska ihana päivä! =) Juuri tänään näin tuollaisen omenapuristimen myynnissä yhdessä kaupassa... =)

    VastaaPoista
  2. Varmasti kiva päivä. Kiitos tuosta kirjakuvasta. Taidan laittaa ostoslistalle ;)

    VastaaPoista
  3. Tuorepuristettu omenamehu on niin loistavan makuista. Melko kaukana siitä kamasta, joka seisoo lämpimässä Prisman hyllyllä :D

    VastaaPoista
  4. Wau, mahtavaa että joku järjestää tuollaista!

    VastaaPoista
  5. Voi mikä ihana päivä Teillä olikaan! Ja upea tuo Westers, joskus sinne menen hengittämään, nuo kaalit ovat niin loistavia vaikka missä istutuksissa!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia ja mielenkiintoisen näköinen paikka!
    Hieno kuva tuosta päärynäpuurivistöstä. Varsinkin, kun yleisemmin kuvattuna olen nähnyt tuon toisen puolen heinäseiväs-kaunopunahatturivistön. Oli siellä varmasti paljon katseltavaa.

    VastaaPoista