lauantai 30. heinäkuuta 2016

Potagerin sisääntulon kimpussa ja ihastuttavan patsaan lumoissa =)

Voi meitä onnekkaita. Potagerin alkumetreistä asti olen puhunut siitä, että keskiympyrä tarvitsisi patsaan. Vuosien saatossa on tullut vaikka mitä vastaan, mutta ihanien naisfigurien hinnat ovat kivunneet aina tuhansiin euroihin. En siis olisi koskaan edes unelmissa uskonut tällaisen päivän koittavan. Ihanaakin, ihanampi naapurimme on nuoruudessaan opiskellut taideakatemiassa ja tehnyt siellä veistoksia. Tänään hän pysäytti autonsa potagerin laidalle ja sanoi tuovansa meille patsaan palkkioksi nurmikon ajosta hänen pihatieltään. En ollut uskoa korviani. Tiesin oitis, että patsas olisi upea, sillä naapurin keltainen talo on kaikkine yksityiskohtineen, kakluuneineen ja William Morrisonin tapeteineen kuin sadusta. Patsas saapui muutaman tunnin kuluttua tapaamisestamme ja voi taivas, miten ihastuttava, kontrapostoasentoinen naisfikuuri patsas onkaan - vauh. Patsas on patinoitua betonia ja painoi niin julmetusti, että hädin tuskin saatiin se kannettua potagerin keskiympyrään. Alkuviikosta pitää kipaista kauppaan hakemaan betonia ja valaa tälle ihanuudelle jalusta keskiympyrään.

Mutta sitten potagerin muihin asioihin. Pari, kolme päivää hiki on lorissut, lapio heilunut ja kottikärryt viuhuneet. Sillä potagerin sisääntulo on ollut keskeneräinen ties kuinka kauan. Kaikki tarvittavat aineksetkin ovat olleet kotosalla jo viime vuodesta asti, mutta kun muut hommat ovat pukanneet niin hirmuisesti päälle, ettei mukamas ole ehditty. mutta nytpä on =) Sisääntulopäädyn pensasaidan vierestä on puuttunut metrinen kuorikatealue sekä kuorikatetta ja kukkapenkkiä rajaava kivetys.

Siispä ei auttanut kuin kaivaa puuvajasta maanrakennuskangas esiin. Se on muuten sellainen artikkeli, että sitä täytyy olla aina rullallinen jemmassa.

Ensin vedettiin tuttuun tapaan mittalangat kohdilleen.

Sitten maanrakennuskangas mittalankojen mukaisesti, kivetys ja kuorikate paikoilleen.


Samaan syssyyn aloitettiin vielä varsinaisen sisäänkäynnin rakentaminen. Alueella kasvoi ihan nurmikko ja tässä allaolevan kuvan alalaidassa näkyy jättimäinen pihlajan kanto, mikä oli sisääntulokäytävän tiellä.


Ei siinä auttanut kuin kaivaa jyrsin naftaliineista ja jyrsiä nurmikko ylös, harata kaikki heinätupot pois ja kaivaa vanhan käytävänaloitukset reunakivetykset pois ja siistiä reunat.



Ja sitten alkoikin hikisin urakka. Lapiolla kannon kimppuun. Onneksi oli juuri iltapuhteena katsottu iki-ihanan Monty Donin puutarhaohjelman jakso, jossa porukalla kaivoivat kokonaisen ison puun maasta vanhanajan malliin. Ei siis muuta kuin niillä voimin kannon kimppuun. Pari tuntia hikeä ja kaivuuta, kaivuuta ja hikeä. Sitten ilmassa olevat juuret poikki moottorisahalla ja huh - kanto oli tiessään.

Nyt alue on tasoiteltu ja käytävää pitäisi jatkaa vielä muutama metri. Ja sitten onkin vielä miettimyksen paikka. Tuleeko alueelle portti, kaari sisäänkäynti, sisääntulopilarit vai mitä ihmettä? Jotain potagerin valkeutta kaipaisin tännekin. Mutta ideaa pitää vielä tutkailla Pinterestistä ja kirjoista, joten tähän palailen kun ajatus kirkastuu.



35 kommenttia:

  1. Huh minkä urakan olette tehneet. Ihan tuli hiki katsellessa:D
    Voi jee, tuosta tulee hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, voi kunpa nyt vain löytyisi tuohon raivattuun sisääntuloon joku ihana idea =)

      Poista
  2. On kyllä niin täydellinen patsas! Huh tuota kantoa. Täytyisi varmaan nähdä se sama ohjelma. :) Täälläkin on kanto keväällä kaadetusta pihlajasta vielä maassa ja vähän haittaa ruohonleikkuuta (ja silmää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patsas on niin täydellinen <3 Kannot ovat kaameita, niiden raivaaminen ilman kantojyrsiä on niin käsittämätön urakka, että huh huh

      Poista
  3. Ohhoh, mitä ahkeruutta! Patsas on täydellinen❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä puuhastelua vain. Mutta patsas vie jalat alta =)

      Poista
  4. Upea patsas! Ja hienoa jälkeä tulee sisäänkäynnin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patsas on niin ihku =) Pikkuhiljaa jos tuota sisääntuloa saisi laiteltua =)

      Poista
  5. Aikamoista aherrusta helteellä, hienoa jälkeä tulee. Patsas on upea !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pala palalta tuota potageria pitää laitella. Tuon sisääntulon kuntoon saattaminen tekisi niin terää =)

      Poista
  6. Todella kaunis ja luonteikas naisfiguuri. Sopii erinomaisesti potagerin tyyliin. Hieno suoritus kannon kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisfiguri on ihastuttava ja sopii niin hyvin tuonne keskiympyrään =) Kanto oli kyllä melkoinen ponnistus

      Poista
  7. Voi että on ihana patsas! Sopii kuin nenä päähän. Mielenkiinnolla katselin urakasta otettuja kuvia, yksi projekti meillä kun odottaa tulevaa lomaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa onneksi muistettiin ottaa ennen ja jälkeen kuvat =) Niistä on mukava sitten joskus katsella miten alueet ovat muotoutuneet =) Patsas on niiiiii-in ihana <3

      Poista
  8. Kaunis patsas! Teillä on kyllä aivan ihana naapuri ja patsas saa taatusti arvoisensa paikan.
    Ihan tuli hiki näitä kuvia katsellessa. Ulkona kun on muutenkin ollut aika kostean lämmintä, joten siellä huhkiminen näillä lämmöillä on tuottanut melkoisen määrän lisähikeä. Upeaa jälkeä olette saaneet aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän naapuri on niin ihana - ihan aina <3 ja patsas on myös niin ihana. Ulkona on pärjännyt vallan mainiosti kun on siirtänyt pahimmat työrupeamat ilta kuuden jälkeen. Silloin alkaa kummasti jo viiletä.

      Poista
  9. Upea patsas! Ja voi hurja tuota urakointia! Tässä ihan itseä hävettää, kun en ole lomalla saanut omassa puutarhassa mitään aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläs nyt. Tämä oli vasta ensimmäinen ponnistus loman aikana ja nyt loma on jo mennyttä. Kunpa tuota potageria aina saisi edes vähän eteenpäin =)

      Poista
  10. KÄÄÄÄÄK miten upea patsas! On kuin olisi aina tuossa ollut! Ootte te kyllä ihailtavia työmyyriä ja valmista tulee niin että heilahtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patsas sopii niin täydellisesti tuohon ympyrään =) Välillä pitää ottaa pienoinen spurtti ;)

      Poista
  11. Täydellinen tuo patsas! Melkein hiki tuli kun luin kantohommasta ja tuo mittalankojen kanssa pelaaminen ei multa sujuisi. Mutta teillä on kaikki niin ryhdikkäästi ja suorassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mittalangat ovat niin meidän juttu ;) Aina pitää olla nyssäkät ja kepukat mukana kun jotain tehdään ;)

      Poista
  12. Huh huh! Urakka on melkoinen, mutta mitä olettekaan saaneet aikaan! Ihan huippua!

    Ja tuo patsas! Ihan mieletön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sisääntulo on nyt raivattu edes kertaalleen. Hoito ja ylläpito helpottui taas kummasti =) Patsas on niin - ahhhh

      Poista
  13. Upea patsas!
    Kova urakka teillä. Tuli mieleen kannon kaivamiset mökkipuutarhassa aikoinaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs käydä tutkailemassa kannonkaivuusi =) Kyllä urakka oli melkoinen, mutta onneksi Monty Don auttoi urakassa ;)

      Poista
  14. Kannon kaivaminen ei käy kateeksi. Itse päädyin huomattavasti helpompaan ratkaisuun =) Aivan huikean ihana patsas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantohattusi ovat niin ihania =) Pitääpä kokeilla jotain tuollaista metsäpuutarhaan =)

      Poista
  15. Upea patsas ja upeaa jälkeä! Itsekin kesän lämpimimpänä päivänä uutta istutusaluetta kaivaessa mietin, että ei sitä puutarhahullun leimaa ihan turhaa kai saa. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhahullun leima on täällä ainakin niin vahvassa, että kyläläiset taitavat vuoroin huokailla ja vuoroin naureskella ohi ajaessaan ;)

      Poista
  16. Johan oli kunnon palkka!
    Ja ootte taas ahertaneet oikein urakalla, ei tartte mennä punttisalille tuollaisen treenin jälkeen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan käsittämätön ja aivan käsittämättömän upea =) Kyllä treenistä huolimatta kesäkilot ovat kummasti kerääntyneet tuohon keskivartaloon ;)

      Poista
  17. Siis mikä patsas! Sopii sinne paremmin kuin hyvin.

    VastaaPoista
  18. Kova on homma. Mut hienoa että on näkemystä, ja varsinkin osaamista. Mä olen ihan pulassa mun pikkupihani kanssa :D

    VastaaPoista
  19. Kävipä teillä tuuri, että saitte noin upean patsaan naapurilta. Meilläkin on iso puutarha, jonka ylläpidossa on kyllä oma hommansa. Moottorisaha on kätevä kapine puutarhurin avuksi. Omani valitettavasti hajosi syksyllä, mutta onneksi ystäväni lainasi omaa echo merkkistä konettaan.

    VastaaPoista